keskiviikko 3. toukokuuta 2017

All the World Is Out of Your Hands

Huh huh, edellinen postaus on oikeasti tammikuulta! Kävin puhelimestani läpi kuvia ja yritin muistella mitä olen jo tänne laittanut, mutta enhän minä tänne melkein mitään ole lisäillyt aikoihin. Todella paljon on ehtinyt tapahtua näiden muutaman kuukauden aikana, enkä varmasti muista edes kertoa kaikkea. Aloitetaan kuitenkin "pienellä" kuulumisien kertomisella.

Koulu on lähtenyt enemmän tai vähemmän käyntiin. Pitkään tuntui siltä, ettemme tee siellä juuri mitään. Pelkäsin, etten tule oppimaan ikinä mitään kunnolla ja en koskaan valmistu, ainakaan tarpeeksi osaavaksi alan töihin. Kaikki muuttui, kun pääsimme teatterille tekemään työharjoittelua. Tuntui kuin koko maailma olisi auennut ihan uudella tavalla, kun pääsi pois koululta sieltä omasta "luokastamme". Vaikka olimmekin vain noin viikon ajan teatterilla harjoittelemassa, siitä oli niin paljon hyötyä ja varmasti olisimme kaikki halunneet olla vielä pidempäänkin oikeissa hommissa. Olen kaiken kaikkiaan todella onnellinen, että saimme näinkin aikaisessa vaiheessa tehdä meikkejä ja maskeerauksia ihan oikeisiin teatterinäytöksiin. Koulun alkuvaiheissa ennen tuota teatteriharjoittelua tuntu hetkittäin todella toivottomalta. Harkitsin useita kertoja ihan vakavissani koulun lopettamista ja alan vaihtamista, mutta onneksi, oi onneksi, en tehnyt mitään hätiköityä. Teatterilla näyttelijöitä meikatessani ihanan tiimin kanssa tuli niin vahvasti sellainen tunne, että ei jumalauta, täällä mun kuuluu olla ja tätä mun kuuluu tehdä.

Toinen osittain kevättäni varjostanut asia on ollut kesätyöt. Heittelin hakemuksia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja (täytyy myöntää että ensimmäistä kertaa) oikeasti panostin ja keskityin hakemuksien kirjoittamiseen. Silti mistään ei napannut. Pariin paikkaan pääsiin haastatteluun, mutten siitä enää eteenpäin, muutamista paikoista sanottiin suoraan että en tullut valituksi ja ikävä kyllä suurin osa paikoista ei koskaan ilmoittanut takaisin mitään. Joistain tuli pian hakemuksen lähettämisen jälkeen viesti, että ovat yhteydessä uudestaan hakuajan päätyttyä, mutta mitään ei koskaan kuulunut. En ala analysoimaan onko tämä katkeruutta huonon työnhakumenestyksen (onko tuo sana?) seurauksena vai ihan varteenotettava mielipide, mutta mielestäni tuollainen on todella epäasiallista. Varsinkin se, että luvataan ilmoittaa ja sitten ei ilmoitetakaan, mutta myös se, että ei tule mitään viestiä hakemuksen perään. Ei voi olla kovin suuri homma lähettää kaikille ei-valituille sama viesti "kiitos, mutta ei kiitos".
Anyway, tilanne alkoi näyttää jo todella synkältä, koska kesätöiden puuttuessa minun olisi täytynyt muuttaa porukoiden luo asumaan kesäksi ja en todellakaan sitä halunnut. Nyt näyttää kuitenkin jo valoisammalta, koska pääsen sekä kesä- että heinäkuuksi harjoitteluun kesäteatterille ja toivon mukaan minulle myönnetään opintotuki tätä harjoittelua varten. Sain myös tänään iloisen viestin eräästä hakemastani työpaikasta, jossa minua pyydettiin kyseisen firman toimistolle käymään huomenna. Vaikka mikään ei olekaan kesän kannalta vielä 100% varmaa, on fiilikseni paljon parempi ja positiivisempi kesän suhteen. Ehkä kaikki vielä järjestyy parhain päin!

Yritän edetä aikajärjestyksessä näiden kuvien kanssa, mutta voi olla että vähän heittelee.



Helmikuun alkupuolella aukesi haku Hyvien ja Huonojen Uutisten nauhoituksiin katsojaksi. Oltiin parin kaverin kanssa jo aiemmin todettu, että nauhotuksia täytyy päästä katsomaan nyt kun Kari Ketonen on mukana ohjelmassa. Lienee siis sanomattakin selvää, että ollaan kaikki Ketosen suuria faneja...tälleen lievästi sanottuna.
Heti kun aukesi tuo yleisöhaku niin pantiin sähköpostia menemään ja jo puolen tunnin sisällä sieltä vastatiin, että tervetuloa yleisöksi. Ihan mahtavaa!
Helmikuun viimeisenä päivänä huristeltiin studiolle nauhoituksia katsomaan. Oli mielettömän hauskaa nähdä ohjelmaa livenä! Nauhoituksien päätyttyä osa panelisteista jäi vielä paikalle istuskelemaan, osa yleisöstä lähti pois samantein, mutta osa jäi ottamaan yhteiskuvia. Meille tuli tietysti kauheat paineet, että kyllähän se kuva pitäisi saada, mutta uskaltaako mennä kysymään... En tiedä mikä rohkeusryöppy mulle siinä vaiheessa tuli, normaalistihan aika pitkälti välttelen vieraiden ihmisten lähestymistä, mutta päätin sekunnissa, että perkele, tällaista tilaisuutta ei ehkä toiste tule ja jos en nyt mene niin sitten kaduttaa. Lähdin kavereideni kanssa suuntaamaan katsomosta lavalle ja muistaakseni sanoin jotain sen suuntaista että "heei, saataisko me kuva?". En tiedä itsekään mitä tuollaisissa tilanteissa jännittää niin paljon, kun ihmisiä ne näyttelijät on siinä missä muutkin. Suuri osa heistä vieläpä (niin myös Ketonen) ovat ainakin näissä tilanteissa todella mukavia ja ystävällisiä. Ehkä mä tämän maskeeraajan homman kautta jonain päivänä sisäistän kunnolla sen näyttelijöidenkin ihmisyyden ja tietyn tavallisuuden.
Hauska juttu muuten: noiden nauhoituksien aikana olin juuri siinä vaiheessa, että halusin vaihtaa opiskelualaa kokonaan, mutta nauhoituksissa käyminen sai minut muuttamaan mieleni. Ohjelman kuvaamisen aikana nimittäin lavalla huiteli muistaakseni pariinkin otteeseen maskeeraaja puuteroimassa/muuten fiksailemassa panelistien pakkelia. Päähäni pälkähti heti että hei, jonakin päivänä tuo voisin olla minä. Kummasti pienetkin jutut saavat aikaan suuren vaikutuksen.





Nyt kun näihin ihailun kohteisiin päästiin niin jatketaan samalla linjalla. Olin taas katsomassa Poets of the Fallia, tällä kertaa Lappeenrannassa. Tai no, voiko sanoa "taas" kun edellisestä kerrasta oli tullut kuluneeksi puolisentoista vuotta? Toisaalta olihan tämä kuitenkin jo laskujeni mukaan kuudes kerta kun kyseisen bändin näen livenä. Aina se on yhtä ihanaa ja upeaa ja ehkä jopa paraneekin kerta kerralta. En vain pysty edes sanoin kuvailemaan miten paljon rakastan tätä bändiä ja heidän musiikkiaan, kuinka paljosta saan heitä kiittää ja kuinka en varmaan koskaan pääse/pysty heille ilmaisemaan sitä, mitä he minulle merkitsevät. Huh, nyt alkaa itkettää! Mutta oli siis aivan mahtavaa päästä taas eturiviin suosikkibändiään katsomaan ja keikan lopuksi yhtyeen laulaja Marko sanoi taas tämän edellisen keikan jälkeen hehkuttamani "pitäkää huolta itsestänne, että voitte pitää huolta toisistanne". Lämmitti taas sydäntä ja oli hienoa kuulla se uudestaan ja huomata, että se on ilmeisesti asia, jonka Marko sanoo jokaisen keikan päätteeksi. Tärkeä muistutus meille kaikille.


Jep, mulla on nyt siniset hiukset! Edellisessä postauksessa puhuin elämänmuutoksista: lihan syömisen lopettamisesta, hiusten pesemättömyydestä ja muusta sellaisesta. Kaiken muun olen noista asioista oikeastaan unohtanut, mutta liha on pysynyt poissa, eikä se ole ollut edes mitenkään vaikeaa. Hiusten harjaamattomuus ja pesemättömyys jäi siihen kun tajusin hiuslaatuni olevan sen verran ohutta, että se menisi ihan loputtomaan takkuun jos en käsittelisi sitä mitenkään. Värjäys oli aika spontaani idea. Olin pyöritellyt päässäni jo hetken aikaa, että mitä jos värjäisin oranssinpunaiseksi, joka minulla on pari kertaa ennenkin ollut päässä. Ajauduin kuitenkin jotenkin katsomaan Youtubesta videoita siitä kuinka ihmiset värjäsivät hiuksensa siniseksi ja siitähän se idea sitten lähti. Vaalennus päähän ja sen perään sinistä. Tuli kyllä taas todettua, että on se vaalennusaine kunnon myrkkyä; hiukset katkeilivat ja tuntuivat haurailta ja tekevät sitä vieläkin. Päätin, että mitä tahansa tämän hiusvärin kanssa seuraavaksi keksin niin vaalennukseen en todellakaan ryhdy. En edes pelkän juurikasvun. Toistaiseksi olen ainakin todella tykkäillyt tästä sinisestä, enkä koe vielä ainakaan mitään tarvetta vaihtaa väriä, mutta eiköhän sekin vaihe vielä tule. Saa nähdä mitän silloin keksitään. Sininen kun taitaa olla melkoisen vaikea saada hiuksista irti, enkä ihmettele. Koskaan ei ole mikään hiusväri tahrannut näin paljon kylppärin lattiaa ja päänahkaa. Olen nyt edellisen värjäyksen jälkeen pessyt hiukset useaan otteeseen ja vieläkin pään raapimisen jälkeen sormenpäät ovat ihan siniset. Tämä on ehkä suurin miinus sinisissä hiuksissa ja syy miksen usko kauaa jaksavani sinistä.

Olen viime aikoina (taas kerran) tykännyt tosi paljon Gorillazin musiikista. Bändin hahmoista ehdoton suosikkini on Stuart Pot eli 2D ja sinisten hiusten myötä tajusin tämän oivan tilaisuuden cosplayata kyseisenä hahmona. Olen jo pidemmän aikaa halunnut muuntautua Stu Potiksi, mutta en ole saanut aikaseksi hommattua peruukkia. Nyt sitä ei tarvittu! Haluaisin kyllä joskus vetäistä tuon cosplayaamisen vähän paremmin, koska vaatteet ja hiusteni stailaaminen jäi vähän taka-alalle, vaikka meikki mielestäni onnistuikin tosi hyvin.


Tässäpä vielä random-kevään-fiilistely -kuva. On ihanaa, kun säät on selvästi lämmenneet ja aurinkoa näkee enemmän, vaikka tämä kevät onkin ollut vähän tavallista kylmempi.

Gorillazista oli aiemmin jo puhe ja heiltähän tuli uusi albumi (Humanz) ihan vähän aikaa sitten! Olen ennenkin täällä blogissa puhunut Gorillazista ja varsinkin Feel Good Inc. ja Clint Eastwood ovat sellaisia biisejä mitä olen kuunnellut jo pitkään, muutamien muidenkin kappaleiden ohella. Nyt tuon uuden albumin myötä innostuin kuitenkin kuuntelemaan Gorillazia ihan kunnolla ja täytyy sanoa, että tykkään melkein jokaisesta heidän biisistään! On aika harvinaista minulta, että kuuntelen jonkun bändin koko tuotantoa, enkä vain muutamaa tiettyä biisiä.

Gorillaz - Saturnz Barz

Uudelta Humanz-albumilta julkaistiin muutama biisi ennen varsinaisen albumin julkaisua ja Saturnz Barz oli yksi niistä. Taisi olla myös ensimmäinen biisi jonka uudelta albumilta kuulin ja tätä olenkin jumputtanut jatkuvalla soitolla varmaan ainakin kuukauden päivät. Suosittelen kuuntelemaan ja tsekkaamaan myös tuon musavideon, se on aika mielenkiintoinen.

Pari muuta kovaa jytää uudelta levyltä on...



Gorillaz - Andromeda

Gorillaz - Let Me Out

En ole kuunnellut todellakaan vain näitä uusia biisejä, vaan myös vanhempaa Gorillazia ja tässä vielä muutama kipale, joita olen aiemmilta levyiltä kuluttanut viime aikoina liikaakin.

Gorillaz - Fire Coming Out of the Monkey's Head

Gorillaz - November Has Come

Gorillaz - Kids with Guns

Näitä biisejä voisi laittaa paljon enemmänkin, mutta riittäköön tämä määrä toistaiseksi. Kannattaa oikeasti kuunnella Gorillazia, jos tuo tyyli yhtään iskee. Ja jos ei iske niin kuunnelkaa sanoituksien takia. Itsekään en suoraan sanottuna ihan hirveästi yleensä hiphoppia/räppiä kuuntele (hiphop on varmaan lähinnä Gorillazin musiikkityyliä) mutta on noissa biiseissä mielenkiintoiset sanat, joista voi kaivaa merkityksiä suuntaan jos toiseen ja useat biisit ovat myös kantaaottavia. Minä olen muutenkin sellainen ihminen, jolle musiikissa tärkeintä on lyriikat: jos ne iskee niin ei sillä genrellä ole enää oikeastaan mitään väliä.

No niin, enköhän ole tässä höpöttänyt jo ihan tarpeeksi. 
Muistakaa tehdä asioita, jotka tekevät teidät onnelliseksi!

torstai 19. tammikuuta 2017

The Earth Laughs in Flowers

Minulle on tässä viime aikoina iskenyt kauhea vimma tehdä erilaisia muutoksia elämässäni ja haluan nyt kertoa niistä. 


Aloitetaan vaikka tästä suurimmasta muutoksesta, joka on kylläkin vielä ihan alkutekijöissään: kasvissyöjäksi ryhtyminen. En aio täysin vegaaniksi ruveta, mutta lihan jätän pois. Kananmunat, maitotuotteet ja muut eläinkunnan tuotteet (esim. liivate) siis kyllä sallin itselleni. 
En ole ihan varma miksi teen tämän muutoksen juuri nyt. Olen jo vuosia, varmasti jo yläasteesta lähtien, halunnut lopettaa lihan syömisen, mutta en ole koskaan sitä tehnyt. Niin kauan kun asuin vielä äidin luona syy oli varmasti se, etten halunnut tavallaan tuottaa ongelmia äidilleni kieltäytymällä jostakin ruoka-aineesta. Meillä kun on oikeastaan aina syöty ruokaa, joka sisältää enemmän tai vähemmän lihaa, eikä juuri ollenkaan täysin kasvisruokia. 
Nyt olen asunut kuitenkin jo yli kaksi vuotta omillani, eikä tuo syy ole enää pätevä. Olen kyllä useinkin näiden parin vuoden aikana pyöritellyt ajatusta mielessäni ja pari kertaa ajatellut kokeilevani kasvissyöntiä viikon ajan, mutta se on jotenkin aina töksähtänyt pariin ekaan päivään. Nyt en osaa edes sanoa miten tein tämän päätöksen. Tuntuu vain jotenkin oikealta ja luontevalta ratkaisulta lopettaa lihan syöminen nyt. En tosiaankaan tiedä miksi. 
Kuten sanoin, tämä muutos on vasta alkutekijöissään. Tätä kirjoittaessani olen ollut vasta pari päivää syömättä lihaa, mutta en tunne mitenkään kaipaavani lihaa lautaselleni. Kun toissapäivänä kerroin kaverilleni koulun ruokalassa kasvispyöryköitä syödessäni tästä ruokavalion muutoksesta, kaverini oli ihmeissään. Tänään valitessani jälleen koulussa kasvisruoan ja ostaessani kaupasta soijarouhetta jauhelihan sijaan, samainen kaverini nauroi ja sanoi luulleensa minun vitsailleen kasvissyönnistä. Ymmärrän tuon reaktion kyllä täysin. Olen aina rakastanut lihan makua ja tekemäni ruoat ovat melkeinpä aina rakentuneet käytössä olleen lihan lisukkeeksi. En vain ole koskaan näiden vuosien aikana kertonut juuri kenellekään halustani jättää liha pois, joten ei mikään ihme, että kasvissyönti herättää kummastusta.

Käykää katsomassa Instagramista käyttäjänimi tathariel. Upeita kuvia ja mielettömän kaunis nainen!

Olen myös päättänyt kokeilla "no poo -trendiä" eli en käytä enää shampoota. Tai no, en voi vielä sanoa jättäväni shampoon kokonaan pois, kun en tiedä miten oma kuontalo siihen reagoi, mutta testaan ainakin ja toivon mukaan voin todella lopettaa shampoon käytön kokonaan.
En ole mikään hiusten himopesijä, vaan olen tottunut pesemään hiukseni kerran tai kaksi kertaa viikossa. Kastelen hiukseni melkein päivittäin suihkussa ja samalla käytän niihin hoitoainetta, mikä pidentää pesuväliä mukavasti, muttei tietenkään vaurioita hiuksia, vaan hoitaa niitä. Nyt olen ollut tasan viikon pesemättä hiuksiani shampoolla, eikä pääni ainakaan omasta mielestäni näytä tai tunnu erityisen rasvaiselta tai likaiselta. Alku vaikuttaa siis hyvältä, mutta katsotaan nyt vielä miten tilanne tästä kehittyy. 
Jos käy niin, että shampoottomuus ei sovi minulle, aion kyllä suosiolla palata shampoon käyttöön, mutta pyrin tietysti shampoopesemään mahdollisimman harvoin. Haluan myös kokeilla luonnonmukaisempaa kosmetiikkaa: niin hiusten- kuin ihonhoidossakin. 
Mainitaan nyt vielä tämä ehkä vähän hölmö kokeilu: testaan olla harjaamatta hiuksiani. Kyllä vain. Huomenna tulee viikko täyteen siitä, kun viimeksi harjasin hiukseni. Tästäkään en vielä tiedä että miten vaikuttaa pidemmällä tähtäimellä, mutta näin viikon aikana en ole oikeastaan kaivannut hiusharjaa ollenkaan. Hiukset näyttävät ehkä jopa paremmalta, kun en harjaa niitä. 
Periaatteessa lähestymiseni hiuksiini on tällä hetkellä se, että teen niille mahdollisimman vähän asioita, jotka vaurioittaisivat niitä ja paljon sellaista, mikä hoitaisi niitä. Yllä mainitsemani ja kuvassa poseeraava Tathariel on ehdottomasti tällä hetkellä hiusidolini. Hänellä on juuri sellaiset hiukset, joista itse haaveilen. En kuitenkaan tietty rupea värjäämään hiuksiani enää, paitsi korkeintaan color maskeilla. En tosin ole värjännyt hiuksiani kestoväreillä yli vuoteen, joten se ei ole ongelma eikä mikään.



Loput elämänmuutokseni eivät ole varsinaisesti uusia juttuja, vaan enemmänkin paluuta vanhaan. Olen aina rakastanut hevosia ja ratsastusharrastuksen aloitin aikoinaan kahdeksan vuotiaana. Nyt kuitenkin viimeisten kahden vuoden aikana hevosharrastus on jäänyt paljon vähemmälle. Vuonna 2016 kävin tallilla ehkä kolmisen kertaa. On älytöntä ajatella, että en ole yli kymmeneen vuoteen käynyt niin vähän tallilla vuoden aikana. Koskin viimeksi hevoseen (tai edes näin hevosen lähietäisyydeltä) viime lokakuussa. On jotenkin todella outoa huomata näitä asioita, kun on melkeinpä koko elämänsä tottunut käymään tallilla viikoittain. 
Kaikki muuttui, kun muutin pois kotoa toiselle paikkakunnalle. Vanhassa kotikaupungissa oli kaikki tutut hevospiirit ja minulla oli isosiskoni, jonka kanssa käydä tallilla. Mielessä pyöri monet kerrat, että täytyisi aloittaa taas hevosharrastus. Oikeasti kaipasin hevosia. 


Viime syksynä päätin tosissani, että no nyt. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja ilmoittaudun ratsastustunneille. Ostin uudet ratsastushousut, uuden kypärän ja kaivoin komeron nurkasta tallikengät esiin. Kouluni oli kuitenkin viimeisillä kuukausillaan ja liiketoimintasuunnitelmat, näytöt ja valmistuminen, sekä kaikki sen jälkeen tapahtuva painoi päälle. Aikaa ja jaksamista ei vain ollut. Nyt elämä alkaa olla taas tasaisemmalla pohjalla: minulla on asunto, taloudelliset asiat on hoidettu kuntoon ja uusi koulu on alkanut. Siispä aion uudestaan yrittää jo syksyllä vakaasti kaavailemaani paluuta hevosten pariin. Tilanne on tosi jännittävä ja vähän hermostuttavakin, koska en ole tosiaan ratsastanut melkein vuoteen ja sitä ennenkin vuoden vain tosi satunnaisesti. Lisäksi en ole käynyt säännöllisesti ratsastustunneilla vuosikausiin. 
En aio missään tapauksessa antaa jännityksen estää minua varaamasta itselleni ratsastustunteja. Ratsastus on tietysti hyödyksi liikunnan kannalta, varsinkin kun en ole nyt pariin vuoteen varsinaisesti harrastanut liikuntaa, mutta suurin hyöty minulle hevosista on henkinen hyvinvointi. Jo hevosten katsominen ja niiden läheisyydessä oleminen tuo hyvän ja rauhallisen mielen. Hevoset ovat minulle terapiaa.

Sellaista meininkiä tällä kertaa. Katsotaan mitä näiden kaikkien juttujen kanssa nyt käy. 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

There Is No Creativity without Failure

Tässä ensimmäisten kouluviikkojen aikana on tullut otettua aika paljon kuvia ja ajattelin nyt niiden tukemana kirjoitella vähän tänne siitä, mitä ollaan koulukavereiden kanssa saatu aikaan.


Ihan ekoina päivinä tehtiin kaljuja lateksista...ja myös jostain toisesta aineesta, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Olen jo vuosia halunnut kokeilla tehdä itse tekokaljuja lateksista, mutta en ole saanut hankittua sellaista päätä, mihin niitä voisi tehdä. Oli siis mahtavaa päästä tekemään kaljuja heti ensimmäiseksi! Kuvissa on vasemmalla kalju työvaiheessa ja oikealla sen jälkeen kun se on jo otettu irti tuosta lasipäästä.


Sitten päästiinkin pelaamaan alginaatin ja kipsin kanssa. Kipsi oli minulle jo ennestään tuttu juttu, mutta oli kiva päästä tekemään ihan opetuksessa, oikeaoppisesti kipsitöitä. Alginaatilla tehtiin siis ensin muotti ja sen avulla kipsivalos. Tuossa oikealla on luokkakaverin käsi alginaatilla tehtynä ja vasemmalla minun käteni kipsistä tehtynä. Muoteista minulla ei ikävä kyllä ole kuvaa. Nämä harjoitukset tuli meille näin alussa siksi, että täksi päiväksi oli tulossa asiakas, joka halusi päästään ja hartioistaan kipsisen jäljennöksen.


Tuossa yläpuolella kuvaa, kun tehtiin muottia asiakkaan pään ja hartioiden takaosasta. Alla siis alginaattia ja siihen päälle on laitettu vahvistukseksi vielä kipsinauhaa.



Korvat otettiin vielä erikseen, että niistä saatiin kaikki yksityiskohdat. Ei näytä kauhean mukavan tuntuiselta!


Tässä sitten kipsien kanssa se pään ja hartioiden takaosa, sekä korvat.

Ollaan myös ehditty tehdä jonkun verran näytösmeikkejä toisillemme ja niistä olisi kyllä kuviakin, mutten viitsi luokkalaisten naamakuvia tänne latailla.


Tähän loppuun vielä pari epämääräisempää kuvaa. Eräs kaverini kertoi hyvän vinkin BeautyBlenderin pesemiseen ja sehän piti ehdottomasti ottaa kokeiluun. En kyllä pettynyt, vaan pikemminkin yllätyin! Vasemmalla on kuva meikkisienestä ennen pesua ja oikealla tämän pesun jälkeen. Ihan uskomaton ero! Tämä pesuvinkki on seuraavanlainen: kaadetaan pieneen muovipussiin noin parin ruokalusikallisen verran öljyä ja suunnilleen sama määrä tiskiainetta. Öljyn ei tarvitse olla mitään kallista ja hienoa, itse käytin ihan vaan jotain perusruokaöljyä. Sitten heitetään BeautyBlenderi (tai mikä meikkisieni nyt onkaan kyseessä) sinne joukkoon ja puristellaan blenderiä pussin ulkopuolelta käsin. Sieni menee tässä kohtaa aika lituskaiseksi, koska se imee ne pussissa olevat aineet itseensä. Kun on siinä aikansa puristellut ja pyöritellyt (ei tarvitse minuuttiakaan tätä tehdä) niin ottaa vain meikkisienen ulos pussista, heittää pussin roskiin ja huuhtelee blenderin, kunnes se saa muotonsa takaisin ja siitä ei lähde enää tiskiaineen vaahtoa. Tadaa! Meikkisieni on kuin uusi. En ole oikeasti koskaan saanut BeautyBlenderiäni noin puhtaaksi noin helposti.


Pahoittelen tämän kuvan huonoa laatua, mutta yrittäkääpä itse ottaa kuva itsestänne takaapäin. Viime viikolla yksi luokkalaiseni teki minulle tällaisen kampauksen; eli tuollaisen löysän, huolettoman näköisen sivuletin(?). Ei näytä tässä kuvassa kovin ihmeelliseltä, eikä tuo kampaus oikeasti mikään suunnattoman monimutkainen tai varsinaisesti hieno ollutkaan, mutta fiilasin sitä jotenkin tosi paljon! Rakastan sellaisia huolettomia, sotkuisen näköisiä hiustyylejä. Tuokin letti oli melko löysä, hiukset roikkuivat takaa ja kasvojen sivuilla hapsotti hiussuortuvia, mutta tykkäsin tuosta kampauksesta ihan mielettömän paljon! 

Minulla on hirveästi juttuja, mistä haluan kirjoittaa tänne, mutta taidan tehdä enemmän erillisiä postauksia, enkä tunkea kaikkea tähän samaan. Pian on siis tulossa lisää tekstiä!






maanantai 9. tammikuuta 2017

Are We Human or Are We Dancer?

Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Ensimmäiset koulupäivät on aina jotenkin outoja, koska ei silloin varsinaisesti vielä tehdä mitään. Ensimmäiset koulupäivät on tylsiä. Tulee sellainen olo, että miten kauan täytyy jatkaa tällaista asioiden pohjustamista ja tyhjän panttina istumista ennen kuin pääsee oikeasti opiskelun pariin.
Tällä kertaa päästiin kyllä ihmeen reippaasti alkuun, kun meidät laitettiin kokeilemaan 3d-skannausta. En tiedä onko sille jokin oikeampi termi, mutta skannattiin siis toistemme päitä ja muokattiin koneella sellaisiksi, että ne olisi voitu tulostaa 3d-tulostimella. En muistaakseni ainakaan ollut ennen nähnyt 3d-tulostinta, saati sitten sitä kameraa jolla tulostettava kohde skannataan. Aika siistiä!


Tää kuva on valmistujaispäivältä. Mun mielestä on jotenkin aivan ihanaa kuinka hyvin huulien väri mätsää silmien värin kanssa!

Innoissani aloin jo kertomaan tästä päivästä, vaikka kaikkea jännää on tapahtunut ennen sitä. Esimerkiksi viralliset valmistujaiset. Niistä ei tosin ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Istuttiin koulun ruokalassa kuuntelemassa jonkun korkeamman tahon pitämää puhetta, haettiin omat todistukset, juotiin kahvit ja lähdettiin kotiin. Kuten moni muu, myös minä suuntasin valmistujaisseremonian jälkeen joululoman viettoon kotikonnuille.
Joululomalla ei tullut sen enempää kuvia otettua, mutta koko ajan riitti kyllä tekemistä ja silti ei ehtinyt tekemään kaikkea mitä olisi halunnut, eikä näkemään kaikkia ihmisiä, joita on ikävä. No, ensi kerralla sitten!
Yleensä minulla on aina läppäri mukana, kun menen Vihtiin lomailemaan; mummolassa ei ole tietokonetta, eikä nettiäkään, mutta läppärillä on sentään saanut aina sitten pelattua ja katsottua leffoja. Tällä kertaa jätin koneen kotiin ja se oli yksi parhaista ratkaisuista ikinä! Normaalisti olisin käyttänyt kaiken "tyhjän ajan" siihen, että juurikin pelaamiseen tai leffojen katsomiseen yksin mummolan yläkerrassa. Nyt kaikki se aika kului mukavasti isovanhempien kanssa telkkaria katsellen ja muuten vain jutellen. Oikeasti: viettäkää aikaa teille rakkaiden ihmisten kanssa, siitä tulee itsellekin paljon parempi fiilis!


Joululomalta kotiin palaaminen olikin sitten vähän haikeampaa kuin yleensä, koska edessä oli muutto uuteen asuntoon. Olen asunut nyt suunnilleen puolitoista viikkoa tässä uudessa kämpässä ja olen ollut tosi tyytyväinen. Ensin mietitytti että mitähän tästä tulee, kun asun nyt noin viiden kilometrin päässä keskustasta, kun viimeiset pari vuotta olen asunut oikeastaan keskustassa. Auto on kuitenkin käytössä, koulu ja kauppoja on lähettyvillä, joten en ole kohdannut syrjemmässä asumisen kanssa suuria ongelmia. Elämä tosin vähän potkaisi päähän, kun autosta puhkesi rengas pari päivää sitten, mutta sekin asia on onneksi nyt hoidossa, kiitos ympärilläni olevien mahtavien ihmisten!

Kuten jo aiemmin totesin, minulle itselleni ainakin tulee parempi fiilis, kun on ihmisten seurassa. Viihdyn myös yksin ja välillä todella kaipaan yksinoloa, mutta pääasiassa ihmisten seurassa on parempi olla. Niinpä tämä kaksi kertaa edellisen asuntoni kokoinen kämppä tuntuu välillä vähän tyhjältä ja yksinäiseltäkin. Tyhjyyden tunne voi toki johtua siitäkin, että minulla ei ole vielä paljon huonekaluja täällä...mutta anyway; näillä näkymin vaikuttaisi siltä, että saan kämppiksen melko pian asumaan kanssani, mikä on ihan mahtavaa!

Kohta pitäisi alkaa jo suunnata nukkumaan, koska (valitettavasti) uusi kouluni alkaa joka aamu kahdeksalta...kiva harppaus siitä, kun edellinen koulu alkoi pääasiassa neljältä iltapäivällä. Saa nähdä kuolenko kuukauden sisällä univajeeseen vai saanko unirytmini kohdilleen. Huomenna täytyy vielä herätä ekstra-aikaisin, koska kouluun on mentävä kävellen, kun auto on korjauksessa.
Tähän loppuun kuitenkin vielä perinteisesti pari biisiä. Täytyy myöntää, että minulla ei tässä viime aikoina ole ollut mitään obsessioita yhteenkään tiettyyn biisiin. Laitan tähän kuitenkin muutaman viime aikoina melko paljon kuunnellun enempiä niistä selittämättä.

The Killers - Human

In This Moment - Whore

t.A.T.u. - All the Things She Said