tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kauneuskysymyksiä

Jostain syystä tänään iski kauhea into vastailla johonkin tällaisiin kyselyasioihin ja törmäsin tällaiseen "Beauty tagiin" tai "kauneuskyselyyn". Ajattelin nyt sitten vastailla huvin vuoksi näihin kysymyksiin.

Ihonhoito

1. Kuinka monta kertaa päivässä peset kasvosi?
- Yleensä kahdesti, joskus kolmestikin. Aina aamulla herättyäni ja aina illalla ennen nukkumaanmenoa. Jos jostain syystä minulla on ollut meikkiä päivällä, mutta olen illalla vain kotona, pesen kasvot meikistä heti kun mahdollista. Eli tästä sitten joskus muodostuu se kolmas pesu.

2. Mikä on ihotyyppisi?
- Minulla on pintakuiva rasvainen iho. Tarkoittaa sitä, että ihon päällimmäiset kerrokset ovat kuivia ja pahimmillaan iho saattaa jopa ns. kuoriutua/hilseillä. Iho on syvemmältä kuitenkin rasvoittuva ja pukkaa paljon epäpuhtauksia. Ei mikään helpoin ihotyyppi!

3. Mitä kasvoputsaria käytät tällä hetkellä?
- Vähän melkein hävettää myöntää, mutta kasvomeikin putsaukseen käytän Rainbow-merkkistä puhdistusemulsiota. Varsinaisesti ihon puhdistukseen käytän apteekeista saatavaa Acnicyl-merkkistä rasvaisen ihon putsaria.

4. Kuoritko ihoasi?
- Silloin tällöin. Pitäisikin itse asiassa ostaa uusi kuorinta-aine, koska nyt olen käyttänyt vain jämiä yhdestä Neutrogenan kuorinnasta, joka on aika 100% varmasti mennyt jo vanhaksi. Koulussa harjoitellessa tulee tosin kasvot kuorittua ihan tarpeeksi usein, joten kotona ei tarvitse siitä niin paljon huolehtia.

5. Mitä kuorintaa käytät?
- Hups, tämä vähän tulikin jo edellisessä. Tosiaan kotona joskus harvoin Neutrogenan sellaista mustapäiden ehkäisyyn tarkoitettua. Koulussa meillä on muutama tuotesarja käytössä ja niistä yleensä kuorimiseen käytetään Mary Cohrin tai Biodrogan jotakin kuorintaa.

6. Mitä kosteusvoidetta käytät?
- Viime aikoina olen käyttänyt Yves Rocherin -voidetta. Se on oikeastaan tarkoitettu vanhenevalle iholle, jossa on juonteita, mutta sain sen ilmaiseksi. Hyvin on se tällaiselle nuoremmallekin iholle toiminut.

7. Onko sinulla pisamia?
- Ei ole. Luomia tosin on kasvoillakin.

8. Käytätkö silmänympärysvoidetta?
- En, vaikka pitäisi kyllä. Viime aikoina varsinkin minulle on tullut sellaisia kuivia kohtia silmien alle, jotka näkyvät varsinkin sitten kun on meikannut. Tosi ärsyttävää!

9. Onko ihosi herkkä saamaan näppylöitä?
- Tuossa ihotyyppi -kysymyksessä tulikin jo todettua että minulle tulee tosi helposti epäpuhtauksia. Eikä se riipu täysin esim. ruokavaliosta, liikunnasta tai hygieniasta. Vaikka kuinka laadukkailla tuotteilla putsaisi ihoa ammattimaisesti ja elämäntavat olisi kohdallaan, näppyjä minulla olisi silti. Ei tosin varmaankaan niin paljoa.

10. Oletko koskaan käyttänyt Proactivia?
- Häh? Eikö se ole joku ruoansulatusjogurtti tai muu vastaava? ....Googletin ja ei se ilmeisesti olekaan, haha! Miten kuulosti joltain sellaiselta? En siis ole käyttänyt, voisihan tuollaista joskus kokeilla, jos olisi varaa.

Meikki

11. Mitä meikkivoidetta käytät?
- L'oréalin True Matchia. Olen todennut sen parhaaksi minulle, koska se on tarpeeksi peittävä olematta liian paksu.

12. Entä peitevoidetta?
- En käytä peitevoidetta juuri koskaan, yleensä laitan vain toisen kerroksen meikkivoidetta niihin kohtiin, joihin tarvitsen enemmän peittoa. Omistan kuitenkin L'oréalin True Match -peitevoiteen, jota käytän silloin tällöin, kun tapahtuu jotain vähän erikoisempaa tai haluan muuten vain enemmän pakkelia naamaan.

13. Tiedätkö ihosi pohjasävyn?
- Tiedän, olen keltapohjainen eli ihoni lämpimän sävyinen. Olen kuitenkin melko kalpea ja kasvoni punoittavat toisinaan, jolloin ei heti uskoisi minun olevan keltapohjainen.

14. Mitä mieltä olet tekoripsistä?
- Tykkään tosi paljon. Minulla ei tosin ole yleensä kärsivällisyyttä alkaa laittamaan niitä, enkä siksi ole kovin hyvä niiden laitossa. Yleensä jos laitan tekoripset, laitan vain puolikkaat silmän ulkonurkkaan.

15. Tiesitkö, että sinun kuuluu vaihtaa ripsivärisi 3kk välein?
- Tämä on vähän sellainen juttu, mikä riippuu monista eri tekijöistä. Useimmissa ripsiväreissä on merkintä, jonka mukaan se säilyy avaamisen jälkeen hyvänä puoli vuotta. Tämä aika määrittää sen, kuinka kauan ripsiväri itsessään pysyy hyvänä, kuinka kauan koostumus pysyy oikeanlaisena. Hygieniasyistä olisi toki hyvä vaihtaa ripsiväri useammin, mutta jos ripsiväriä käyttää vain yksi henkilö, puhdistettuihin silmiin, eikä esimerkiksi silmätulehduksen aikana, en näe mitään syytä etteikö tuotetta voisi käyttää niin kauan kuin koostumus pysyy kelvollisena.

16. Mitä ripsiväriä käytät?
- L'orealin Million Lashesia tai Max Factorin Wild Mega Volumea. Omistan tällä hetkellä molemmat, mutta joku oli ikävä kyllä varmaankin avannut tuon Max Factorin kaupassa joskus jo ennen kuin ostin sen, koska se oli aika kuivahtanut heti alusta asti.

17. Sephora vai MAC?
- Todellakin Sephora! En tajua, miksei Suomessa voisi olla myös Sephoraa?

18. Onko sinulla ammattilaiskorttia MACille?
- En edes tiedä mikä tuo ammattilaiskortti oikein on. En ole koskaan ostanut mitään MACiltä, en ole koskaan edes käynyt MACin pisteellä. Se on mielestäni vain todella yliarvostettu (ja ylihinnoiteltu) meikkimerkki.

19. Mitä välineitä käytät meikkaamiseen?
- Meikkipohjaan BeautyBlenderiä, muuhun siveltimiä. Joskus jos haluan pakata luomivärin oikein kunnolla luomelle niin käytän sormia.

20. Käytätkö silmämeikinpohjustusainetta?
- Kyllä käytän. Sydämeni särkyy, kun Too Facedin Shadow Insurance loppuu kohta. Mistä minä uuden hankin, kun ei Suomessa ole sitä Sephoraa?

21. Entä kasvoprimeria?
- Jep! Käytän sitä aina kovasti hilpeyttä herättävää Nivea Men Aftershave Balmia, jonka NikkieTutorials "löysi".

22. Mikä on lemppari luomivärisävysi?
- Uh, en kyllä osaa valita! Tällä hetkellä tykkään tosi paljon kaikista keväisistä sävyistä, kuten vaaleanvihreästä, keltaisesta ja turkoosista.

23. Käytätkö kynää vai nestemäistä rajausta?
- Nestemäistä. Kynää toki vesirajaan, mutta muuten aina nestemäistä.

24. Kuinka usein tökkäät itseäsi silmään rajauskynällä?
- Apua, tämä kysymys on niin naurettavan kuuloinen! Ihan kuin silmään tökkääminen olisi sellainen asia, mitä jokainen tekee aina säännöllisin väliajoin. Kyllä, minä tökkään itseäni silmään rajauskynällä joka toinen tiistai kello 13:45.
Mutta tosissaan, en oikeastaan koskaan. Ripsivärillä tökin vähän useammin.

25. Mitä mieltä olet irtoluomiväreistä?
- En ole niitä kauheasti käyttänyt. Omistan kyllä muutaman, mutta aika harvoin tulee käytettyä. Niitä on vain niin paljon vaivalloisempi käyttää kuin ihan tavallisia luomivärejä.

26. Käytätkö mineraalimeikkejä?
- En käytä.

27. Mikä on lemppari huulipunasi?
- Rimmelin Apocalips sävyssä Stellar. Se on rakkaus!

28. Entä huulikiilto?
- En ole koskaan kauheammin tykännyt huulikiilloista, enkä niitä pahemmin omista. Nyt minulla on ollut joku ihmeellinen huulikiiltokausi ja haluan vaan koko ajan laittaa älyttömän määrän huulikiiltoa. Ehkä pitäisi hankkia jokin kiva kiilto.

29. Mikä on lemppari poskipunasi?
- En käytä poskipunaa juuri koskaan, enkä omista erillisiä poskipunia. Ainoat poskipunani ovat eräässä paletissani ja niistä jotakin laitan, jos joskus satun poskipunaa käyttämään.

30. Ostatko kosmetiikkaa eBaysta?
- En osta. Toisinaan houkuttelisi, koska sieltä saisi halvalla vaikka mitä, mutta toisaalta se ei ole sen arvoista. Lähes poikkeuksetta ne edulliset tuotteet ovat feikkejä, jolloin ei tiedä mitä tuote oikeasti sisältää. Voi käydä äkkiä jopa vaaralliseksi, jos lähtee tunkemaan jotakin epämääräistä parin euron eyelineria silmään.

31. Pidätkö markettimeikeistä?
- Pidän. Toki mieluummin käyttäisin laadukkaampia merkkejä, mutta markettimeikit sopivat budjettiini ja niissäkin on kelvollisia tuotteita.

32. Käytkö CCOissa?
- Luulenpa tämän olevan jokin Ameriikasta löytyvä hienous, jota Suomessa ei ole.

33. Oletko koskaan ajatellut ottaa meikkauskoulutusta?
- Olen todellakin! Meikkikoulut vain maksavat aika mukavasti, joten ainakin toistaiseksi se saa jäädä vain ajatuksen tasolle.

34. Mitä meikkirikosta inhoat?
- En ole ihan varma mitä tarkoitetaan "meikkirikoksella". Yksi meikkitrendi, mistä en yhtään tykkää on ainakin se, että nenänpäähän tökätään laikku highlightia. Se näyttää vaan jotenkin niin tökeröltä.

35. Pidätkö värikkäistä vai neutraaleista sävyistä meikissä?
- Tykkään molemmista yhtä paljon, mutta minulle meikissä tasapaino on tärkeää; jos on värikkäät silmät, on parempi laittaa neutraalit huulet. Jos taas haluaa huuliin enemmän väriä, neutraali silmämeikki sopii paremmin.

36. Kenellä julkkiksella on aina upein meikki?
- En juurikaan seuraa julkkiksien meikkejä, mutta jos joku pitäisi sanoa niin Lady Gaga. Hänellä on usein tosi upeita meikkejä ja ne vielä pääsevät oikeuksiinsa kunnolla, koska Lady Gagalla on niin suuret silmäluomet.

37. Jos lähtisit kotoa ja saisit käyttää vain yhtä meikkituotetta, mikä se olisi? 
- Minulla ei ole mitään ongelmaa lähteä kotoa ilman mitään meikkiä, mutta jos ajatellaan vaikka että olisin menossa johonkin mihin yleensä meikkaisin paljon, hmm...varmaankin kulmakynä.

38. Voisitko lähteä kotoa ilman meikkiä?
- Kuten äsken jo totesin; ei mitään ongelmaa. Jos lähden vaikka kävelylle, kauppaan tai kaverin luo, ei minulla tosiaankaan tarvitse olla meikkiä naamassa. Mieluummin olen meikattuna kaikissa tilanteissa, mutta ei minulle ole mikään suuri kynnys lähteä meikittä juuri mihinkään, paitsi ehkä esimerkiksi ravintolaan tai bilettämään, mihin en totta puhuen ilman meikkiä lähtisi.

39. Näytätkö mielestäsi hyvältä myös ilman meikkiä?
- Totta puhuen en. Mutta näytän mielestäni normaalilta ja olen sinut ulkonäköni kanssa. Minun mielestäni ihmisen ei tarvitse pitää itseään hyvännäköisenä jatkuvasti, mutta jokaisen täytyisi pystyä tavallaan hyväksymään itsensä ja pitämään itseään vähintään tavallisen näköisenä.

40. Mikä on mielestäsi PARAS meikkimerkki?
- En ole mitenkään merkkiuskollinen mitä meikkeihin tulee, vaan käytän eri merkkiä tuotteesta riippuen. Esimerkiksi L'oréalilla on parhaat meikkivoiteet, ABH:lla parhaat kulmatuotteet ja Sleekillä luomivärit. Nuo esimerkit olivat siis omien kokemuksieni perusteella, en mitenkään voi tietää onko jollakin merkillä esim. parempia kulmatuotteita.

41. Mitä mieltä olet meikeistä ja meikkaamisesta?
- Siis ihan hirvittävää, en voi sietää meikkejä ja meikkaamista. En tajua, miten joku voi laittaa kosmeettisia tuotteita naamaansa vain ulkonäköseikojen takia, tosi ällöttävää. Jokaisella meikkaajalla on varmaan vaan tosi huono itsetunto, hyi! ;)

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hear the Ocean Sigh

Hellurei ja kesää kohti!

Pääsiäisloma, aurinkoiset päivät ja hyvää vauhtia lähestyvä kesä on saanut ajatukset mukavasti selkeytymään ja edellisessä postauksessa pohtimani ahdistus on alkanut häviämään.
Nyt haluan vaan kirjoittaa vähän viime viikkojen tapahtumista, fiilistellä muutamia biisejä ja tulevaa kesää!



Reilu pari viikkoa sitten päätettiin koulussa koko ryhmän kanssa järjestää "luokkabileet". Ison porukan kanssa on tietenkin vaikeaa löytää kaikille sopiva päivämäärä, joten valittiin mahdollisimman monella sopiva lauantai. Mahdollisimman monta tarkoittaa tässä tapauksessa kuutta henkilöä. Hauskaa oli aiottua pienemmästä porukasta huolimatta! Oli myös tosi hauskaa tutustua paremmin muutamaan luokkalaiseen, joiden kanssa ei ole oikeastaan ollenkaan koulun ulkopuolella tullut juteltua. Mukana oli onneksi myös pari läheisempää ystävää, joten ei tullut kiusallisia hiljaisuuksia, haha!
Jostain syystä minun ja kämppikseni asunnosta on muodostunut jonkinlainen tukikohta kaikenlaisille illanistujaisille. Asuntomme ei ole todellakaan suuri ja siellä oleilu tarkoittaa oikeastaan hengailua vain yhdessä huoneessa johtuen asunnon sokkeloisesta pohjaratkaisusta. Lisäksi yleensä se huone on vieläpä minun huoneeni, koska ilmeisesti kavereideni mielestä minun huoneeni on kotoisampi kuin kämppikseni. Onkohan se vain nätti tapa sanoa, että minulla on älytön määrä kaikenlaista roinaa? Ken tietää! Anyway, kämppämme sijaitsee melko lähellä keskustaa ja naapurit eivät valita metelistä, joten ehkä asuntomme onkin oivallinen paikka illan aloittelulle.



Mikkelissä oli viime viikolla approt, joille ilmeisesti liput/passit menivät hujauksessa. Niinpä kaverini päättivät järjestää omat approt, joiden ideana oli kiertää Mikkelin anniskelupaikkoja menemättä kuitenkaan ovesta sisään. Sen sijaan pointti oli "pussikalja-appro" eli juominen ulkona jokaisen baarin/ravintolan edessä. Mehän parin kaverin kanssa lähdettiin sitten Savonlinnasta näille SikApproille Mikkeliin.
Eikö olekin muuten älyttömän hienot appropassit? Tuo on vähän epämääräinen versio, koska ajan kuluksi värittelin sitä itse vähän, mutta hieno se on silti. Kyniä oli matkassa mukana, mutta ne jostain syystä yksi kerrallaan lakkasivat toimimasta, joten lopulta porukka alkoi kehittelemään mitä luovimpia tapoja merkitä käyty rasti paperiin. Muun muassa sytkärillä reiän polttaminen paperiin oli suosittu ratkaisu.


En muuten tiedä mitä mieltä porukka on siitä, että laitan näitä ryhmäkuvia tänne...eihän tätä blogia kovinkaan moni lue ja tuskin ketään haittaisi! Yllä olevassa kuvassa oltiin satamassa rastilla ja yritin napata kylmässä tuulessa pikaisesti jonkinlaisen otoksen. Taitaakin olla sitten ainut kuva mitä tuolla reissulla otin.


Ihan vaan tällainen häpeämätön selfie eräältä illalta, kun oli tylsää ja päätin huvin vuoksi meikkailla.


Hmm, tämäkin oli sellainen päivä, että meikkasin vain huvin vuoksi, mutta tuolloin myös tapahtui jotain...en kuollaksenikaan muista mitä!



Ah, toinen selfie! Pari viikkoa sitten oli tiedossa täysin suunnitelmista tyhjä viikonloppu. Päätettiin siis parin kaverin kanssa lähteä Kuopioon Matkukseen vähän shoppailemaan. Rokkasin sinisiä huulia tuona päivänä, mikä oli mahtavaa! Aina siihen asti kunnes huomasin unohtaneeni ottaa meikit mukaan ja en voinut koko päivänä korjailla huulimeikkiä ollenkaan. Voin sanoa, että näytin päivän päätteeksi enemmän tai vähemmän oudolta. Mutta ei se mitään, just smile and pretend that's the way it's supposed to be!


Tein ensimmäistä kertaa ihan kunnolla lateksista lisäosia. Katsotaan saanko jonkinlaista maskeerausta aikana näistä!


Onko vielä joku, joka ei ole nähnyt Deadpoolia? Jos olet sellainen henkilö, katso se mahdollisimman pian! En ole yleensä kovin suuri toiminta- ja/tai supersankarileffojen fani, mutta Deadpool oli ihan mahtava! Älyttömän hauska, hyviä hahmoja, hienosti kuvattuja kohtauksia...sai nauraa aina alkuteksteistä viimeiseen kohtaukseen saakka.
Ihan pakko tehdä joskus uudestaan Deadpool -bodypainting ja laittaa valkoiset mesh -piilarit päähän! Nyt ärsytti kun efekti toimi vaan silloin, kun piti silmiä kiinni.


Miksi en ole aiemmin tajunnut kuinka ihana yhdistelmä turkoosi ja keltainen on? Niin kesäinen ja sellainen...merenneitomainen tai en tiedä, hah!
Olen muuten ihan rakastunut Sleekin luomiväripaletteihin! Hyvä jos mitään muita luomivärejä enää käytänkään. Laskujeni mukaan minulla on tällä hetkellä kuusi Sleekin palettia ja rakastan niitä kaikkia niin paljon! Ah! Haluan vaan meikata koko ajan!


Viimeisenä vielä tällainen omituinen otos tämän illan omituisesta meikkileikistä. Tein tämän tosi pikaisesti ja hutaisten, mutta silti efekti näytti tosi coolilta! Täytynee joskus palata tähän ajatukseen ja tehdä se kunnolla ajan kanssa. Tämä näyttäisi niin paljon paremmalta, jos tuo "värikäs" alue olisi vähän laajempi ja...noh, värikkäämpi. Samoin jos valkoista jatkaisi dekolteelle saakka.
Viime aikoina minulla on ollut joku superhyperinspiraatio tehdä kaikenlaisia meikkejä ja maskeerauksia. Ainahan olen niitä rakastanut tehdä, mutta minulle on ollut jotenkin hirvittävän vaikeaa repiä energiaa saada jotain aikaan. Toivottavasti tämä motivaatio ja inspiraatio jatkuu pitkään! Nyt pääsiäislomalla se on johtunut varmaankin vain siitä, että kolmeen päivään ainoat kontaktini ihmisiin ovat olleet kassaneidin tervehtiminen ja whatsappissa laitetut viestit. Tällainen eristäytyminen näköjään sopii minulla, kun luovuus alkaa kulkea ja ongelmat ratketa. Neljän seinän sisällä istuessa kun ei ole muuta kuin omat ajatukset, niitä on pakko alkaa kuuntelemaan.

Huh, menipäs oudoksi taas! Siirrytäänpä musiikkiin...

Disturbed - Sound of Silence

Kuulin tämä biisin ensimmäistä kertaa, kun se julkaistiin Youtubessa. Kuuntelin vähän puolella korvalla ja en muistaakseni edes koko biisiä. Tuolla viime viikon approilla kuitenkin eräs kaverini laittoi yllättäen puhelimestaan soimaan Disturbedia ja tämä biisi soi aika moneen otteeseen sen päivän aikana. Disturbedin useita biisejä olen kuunnellut ja rakastanut jo pitkään, mutta nyt vasta olen alkanut kuuntelemaan tätä kappaletta ihan kunnolla. Kaunis ja voimakas biisi, ai että!
Ja joo, tiedän sen olevan cover jostain 60-luvun kappaleesta, mutta sama se. Ei minua edes kiinnosta kuulla sitä alkuperäistä versiota. Rakastan tätä tulkintaa ja se riittää minulle. Ei niitä tarvitse vertailla.

Useampi pitkä nimi, joita en muista, enkä vaivaudu nyt etsimään - Russian Roulette

En omista sellaista luksusta kuin Spotify Premium, joten joudun kärsimään mainoksista musiikin kuuntelun ohessa. Tästä biisistä soi pätkä jossakin mainoksessa ja oli ihan pakko kuunnella koko kappale. Tämä biisihän on muuten todella basic, tylsä ja jopa huono, mutta se beat drop! Jestas sentään, miten paljon rakastan tämän biisin beat dropia, se on vaan niin mahtava!
Tuli tässä mieleen, että tästä biisistä olen obsessoinut jo pidemmän aikaa, joten voi olla että olen maininnut sen jo aiemmin...no jaa, samapa se. Tässä uudestaan.

Voi kun olisi vielä niin paljon kaikkea, mistä haluaisin kirjoittaa, mutta kello on kohta puoli kolme ja enää ei vaan jaksa. Pakko mennä nukkumaan, mutta katsotaanpa jos sitä vaikka jatkaisi höpisemistä huomenna. 

Hyvää yötä! Jos ei juuri tätä yötä niin sitten vaikka seuraavaa!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Pettävällä Jäällä

Maaliskuu on edennyt jo yllättävän pitkälle, aamulla ikkunan takaa kuului lintujen laulua; kevät on tulossa jo lähempänä kuin aavistaisikaan.
En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, mutta nyt on ihan pakko päästä purkamaan ajatuksia. 

Kaksivuotisen koulutukseni toinen ja samalla viimeinen vuosi pyörähti tosiaankin käyntiin tammikuussa. Ensimmäisistä näytöistäkin taisin mainita edellisessä postauksessa. Ne olivat ja menivät, mutta näytöt ja niistä saatu palaute sai minut viimeistään todellakin huomaamaan, ettei kosmetologin ammatti ole minua varten. 

Olen aina ollut ihminen, joka miettii asioita turhankin paljon etukäteen. Totta kai on hyvä suunnitella tulevaisuutta, mutta minulla tällainen suunnittelu menee joskus liiallisuuksiin.
Minulla on tätä koulua vielä noin kahdeksan kuukautta jäljellä, ettekä voi arvatakaan miten vaikeaa ja raskasta on yrittää panostaa opintoihin, jotka kiinnostavat hyvin vähän/ei ollenkaan. Koulun lopettaminen on ehdottomasti pyörähtänyt mielessä muutamaankin otteeseen, mutta tässä vaiheessa se tuntuisi typerältä, kun koulua on jäljellä vajaa vuosi. Toisekseen en voisi kuvitellakaan poistavani elämästäni ainutta "vakaata" asiaa. Jos lopettaisin koulun, olisin täysin tyhjän päällä. 

Olen pohtinut erilaisia mahdollisuuksia kosmetologin opintojen jälkeiselle ajalle, niistäkin kerroin jo jonkun verran edellisessä tekstissä. Minua kiinnostaisi niin paljon opiskella käsikirjoittamista tai ylipäätään elokuva-alaa, mutta pelkään, että tuollaisella alalla työllistyminen on vaikeaa, enkä lopulta elätä itseäni omalla alallani. Toinen ja vähän enemmän päätökseeni vaikuttava juttu on se, että Savon alueella ei ainakaan tietääkseni ole korkeakoulua, jossa voisi opiskella elokuva-alaa ja tämä kaupunki, johon päädyin vahingossa ja jonka piti olla vain väliaikainen asuinpaikka, on tullut minulle niin kovin rakkaaksi, etten millään haluaisi muuttaa ainakaan kovin kauas täältä. 

Tuleepa nyt näitä viittauksia edelliseen postaukseen, mutta whatever: edellisessä postauksessani sanoin, ettei elokuva- ja televisiomaskeeraus kiinnosta minua enää niin paljon, koska se on kovin koneellistettua. Ja onhan se. Mutta ei todellakaan kokonaan. Olen viime päivinä katsonut Face Off -nimistä TV-ohjelmaa, jossa siis kilpaillaan maskeeraamisessa. Enimmäkseen nimenomaan elokuvamaskeerausta ajatellen. Olen joskus pari vuotta sitten seuraillut kyseistä ohjelmaa, mutta nyt ajattelin katsella uudempia kausia ja voi että kuinka tuollaisen ohjelman katsominen muistutti minua rakkaudestani ja kiinnostuksestani elokuvamaskeeraukseen! 
Ongelma (työllistymisen rinnalla) on se, että Suomessa ei ole...en haluaisi sanoa "kunnon maskeerauskouluja", koska suomalaisten maskeerauskoulujen taso on varmasti oikein hyvä, mutta pikemminkin Suomessa ei ole nimenomaan elokuvamaskeeraukseen erikoistuneita kouluja. Ja onhan ulkomailla sijaitsevien maskeerauskoulujen taso jotain ihan toista kuin Suomessa. Toinen juttu on se, että vaikka Suomessa opiskelisikin maskeerausta, ei täällä ole tarpeeksi työtä elokuvamaskeerauksien parissa. Ei ainakaan sellaisien, mitä minä haluaisin tehdä. Pelkään, että jos opiskelen maskeeraajaksi Suomessa, päädyn johonkin kakkosen uutisiin puuteroimaan uutisankkurin pärstästä kiiltoa pois. Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi, mutta en minä sellaista halua tehdä työkseni. 
Ulkomailla, erityisesti Yhdysvalloissa, olisi ihan erilaiset mahdollisuudet edetä maskeeraajan työssä ja niin kyllä käsikirjoittajankin hommissa. Yhdysvaltojen tai Britanniankin maskeerauskoulujen kurssit vain maksavat kymmeniä tuhansia euroja. 

Yritän kovasti siirtää kaiken tämän kriisin taka-alalle, koska rakastan vieläkin elämääni tällä hetkellä. Haluan nauttia tästä ajasta, mikä minulla on tässä kaupungissa, näiden ihmisten kanssa, koska tiedän sen loppuvan ennemmin tai myöhemmin. 
Näin eräänä päivänä netissä tekstin (en muista missä, luultavasti Facebookissa tai Instagramissa), mitä en edes muista sanasta sanaan, mutta se jäi mieleeni. Ideana oli, että onnellisuuden tunne katoaa, jos sitä ajattelee liikaa. Siksi onnellisina hetkinä ei pitäisi ajatella, miksi on onnellinen, vaan pitäisi vain todeta ja hyväksyä se tunne. Haluan yrittää elää tuon ohjeen mukaan, mutta kai olen sen verran pessimisti, että aina kun olen onnellinen, alan miettiä miksi olen onnellinen ja miten kaikin eri tavoin ne syyt voivat poistua elämästäni ja tuhota tuon tunteen. 

Laittaisin tähän loppuun muutaman kuvan keventämään tämän postauksen ahdistavuutta ja synkkyyttä, mutta kello on melkein puoli kaksi yöllä, enkä jaksa siirtää kuvia puhelimelta tietokoneelle. Sori! 
Tässä kuitenkin vielä muutama biisi, joita olen tykännyt kuunnella viime viikkoina. Yllättävän paljon suomalaista musiikkia!






Jospas ensi kerralla keksisi jotain vähän iloisempaa aihetta höpöteltäväksi, mutta se jää nähtäväksi. Voisin yrittää saada kuvia koneelle ja kirjoittaa vähän oikeita kuulumisia, enkä vain tätä ahdistavaa ajatuksenjuoksua. 

Muistakaa juoda paljon vettä, syödä tarpeeksi vihanneksia ja pitää itsestänne huolta yhtä paljon kuin pidätte niistä, jotka ovat teille tärkeimpiä!